Kansanedustajilta varovaista tukea: JHL-nuoret vaativat nollatuntisopimusten kieltämistä

TIEDOTE 27.5.2013

Julkaisuvapaa heti

Kansanedustajilta varovaista tukea: JHL-nuoret vaativat nollatuntisopimusten kieltämistä

Suomen suurimman ammattiliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL), pääkaupunkiseudun nuorisojaosto vaatii työmarkkinoiden eriarvoistumisen pysäyttämistä ja nollatuntisten työsopimusten kieltämistä lailla.

“Me odotamme nyt puolueilta linjauksia siitä, miten toimeentulon varmuutta nollatuntisopimuksilla työskentelevien kohdalla parannetaan. Lainsäätäjillä on vastuu työntekijöiden yhdenvertaisuudesta,” sanoo Reetta Keränen, Pääkaupunkiseudun JHL-nuorten puheenjohtaja.

Pääkaupunkiseudun JHL-nuoret kysyivät eduskuntaryhmien kantoja nollatuntisten sopimusten käyttöön. Kansanedustajat suhtautuivat niihin varsin kriittisesti yli puoluerajojen. Haastatelluista kansanedustajista Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Anna Kontula (vas.), Annika Saarikko (kesk.), Maria Tolppanen (ps.), Tytti Tuppurainen (sd.) ja Jyrki Yrttiaho (vasenr.) pitivät niitä ongelmallisina ja suhtautuivat vähintäänkin varovaisen myönteisesti lainsäädäntömuutoksiin. Arto Satonen (kok.) korosti enemmän sosiaaliturvalainsäädännön päivittämistarvetta.

Monet työnantajat käyttävät 0-40-tuntisia työsopimuksia kiertääkseen työehtosopimusten ja lakien takaamat työntekijän oikeudet, kuten irtisanomissuojan ja sairausajan palkan.

”Tällaiset nollatuntisopimukset eivät ole koskaan työntekijän kannalta edullisia, vaikka niitä perustellaan työmarkkinoiden joustamisella myös työntekijän suuntaan. On mahdollista järjestää sellaisia joustavia työnteettämisen muotoja, joissa työntekijälle taataan joku varmuus toimeentulosta sekä irtisanomissuoja,” Keränen painottaa. Lisäksi Pääkaupunkiseudun JHL-nuoret katsoo, että työnantajat on velvoitettava maksamaan palkka sairausajalta sekä järjestämään ainakin vähimmäistyöterveyshuolto kaikille työntekijöilleen.

JHL-nuoret vaatii, että työsopimukseen on aina merkittävä vähimmäistuntimäärä, jonka mukainen palkka työnantajan on maksettava, vaikka ei tarjoaisi töitä. Lisäksi työnantaja on velvoitettava huomioimaan työvuorosuunnittelussa työntekijän mahdollinen opiskelu.

Lisätietoja:

Reetta Keränen, lähihoitaja

Pääkaupunkiseudun JHL-nuorten puheenjohtaja

p. 0407303889

reetta.keranen@gmail.com

jhl.fi/nuortenvoimalla

Kansanedustajien vastauksia, haastattelut nähtävissä videolla: http://www.youtube.com/user/jhlnuoretpks 

Alanko-Kahiluoto (vihr.) totesi, että “lainsäädännössä pitäisi tehdä uudistuksia sillä tavalla, että näitä sopimuksia ei voi tehdä.” Hänen mielestään pitäisi lisäksi “pohtia sitä, että voidaanko nollasopimuksen sijasta tarjota vakituista työtä tai paremmin ennustettavaa työtä esimerkiksi vuokratyöntekijänä.”

Kontula (vas.) linjasi, että edes osa-aikaisten työsuhteiden kohdalla nollatuntisopimusten käyttö ei ole perusteltua. “Nollasopimukset pitäisi kieltää, me ollaan puolueena tätä ajettu jo pitkään.”

Saarikko (kesk.) sanoi suhtautuvansa aika penseästi nollatyösopimuskulttuuriin ja että “tämä aihe nollatyösopimukset ei ole keskusteluttanut eduskuntatalossa toistaiseksi riittävästi.” Hänen nähdäkseen kansanedustajilla ei ole tarpeeksi tietoa siitä, että työelämä on harvoin enää vakituista päivätyötä.

Satonen (kok.) listasi suurimmaksi ongelmaksi “miten tää meidän sosiaaliturvajärjestelmä näiden epätyypillisten työsuhteiden kanssa toimii yhteen.”

Tolppanen (ps.) linjasi, että “nollasopimukset on ehdottomasti kiellettyjä, nollasopimukset on ehdottomasti tuomittavia, ne ovat orjatyösopimuksia.” Hänen mielestään työntekijällä on oikeus tietää etukäteen työvuoroistaan ja työtuntien määrästä.

Tuppurainen (sd.) kertoo SDP:n kannaksi, että nollatuntisopimuksista täytyy pyrkiä pois. “Työ on kuitenkin toimeentuloa varten. Sillä palkalla, mitä työstä saa, pitää tulla toimeen ja nollatyösopimukset ei riitä turvaamaan toimeentuloa.”

Yrttiaho (vasr.) kertoo Vasenryhmän kannasta, että “ehdottomasti vastustamme sitä, että tällainen täysin oikeudeton tila on ja että se koskee kymmeniätuhansia pääasiassa nuoria työntekijöitä.” Hänen näkemyksensä mukaan tarvittaisiin lakimuutoksia sekä työlainsäädännön että toimeentulon puolella.

Tietoja nollatuntisopimuksesta

Nollatuntisopimukset ovat erilaisia “tarvittaessa töihin” -työsopimuksia, joilla työntekijät tekevät töitä joko suoraan työnteettäjäyrityksen palkkalistoilla tai vuokratyöyrityksen kautta. Vaikka työsopimus olisi toistaiseksi voimassa oleva, on viikkotyöajaksi voitu määritellä 0–40 tuntia. Sopimus voi myös olla määräaikainen siten, että se tehdään aina erikseen sovittavien työvuorojen ajalle, esimerkiksi vain muutamaksi tunniksi. Ihmiset tekevät töitä niin, että edellisenä iltana soitetaan ja kutsutaan töihin, jos kutsutaan. Toisaalta nollatuntisopimuksia käytetään myös työvuoroluettelolla sovittaviin töihin ja paljon laajemmin kuin vain esimerkiksi sairauslomasijaisuuksiin. Tällainen työnteettämisen tapa ei ole enää mitenkään poikkeuksellinen. Sitä käyttävät etenkin yksityiset työantajat, mutta myös kunnat ja valtio – niin muuttofirmat, mediatalot kuin hoitolaitoksetkin. Räikeimpänä ongelma näkyy vuokratyössä, ja siksi vuokratyö usein nouseekin kärkenä näistä asioista puhuttaessa.

EI MIKÄÄN MARTTAKERHO!

Pääkaupunkiseudun JHL-nuorten järjestämä Ei mikään marttakerho! -iltamat sujuivat mielenkiintoisia ja intensiivisiä puheenvuoroja kuunnellessa. Keskiviikkoiltana 8.5. Harjun nuorisotalolla järjestetyn tapahtuman teemana oli ammattiliittotaistelujen historia ja nuorten osallistuminen nykypäivän ammattiliittotoimintaan.

Ilta alkoi sillä, että kuulimme Päivi Uljasta ammattiyhdistysliikkeen historiasta. Uljas on työskennellyt Suomen Elintarviketyöläisten liitossa ja tehnyt historiantutkijana väitöskirjan hyvinvointivaltion läpimurrosta. Puheenvuoronsa aikana hän esitteli työväenliikkeen historiallisia saavutuksia ja sitä, miten hyvinvointivaltio on rakentunut työväestön kamppailun tuloksena. Suomessa vielä 30-luvulla yli puolet ihmisistä sai palkkansa maataloudesta, joten kaupungistuminen ja hyvinvointipalvelujen muodostuminen tapahtui hyvin nopealla aikavälillä. Samaan aikaan työläiset taistelivat itselleen oikeuksia. Näistä yksittäisiä suurimpia saavutuksia on vaikea edes listata, koska niitä on niin paljon - ainakin 8 tunnin työpäivistä, työttömyysvakuutuksesta, kesälomista, sairausvakuutuksesta ja eläkkeistä on syytä kiittää menneiden sukupolvien ay-veteraaneja.

Lisäksi Uljas kertoi, miten tuotannon muutos tuotti sellaisen yhteiskunnallisen tilan yleislakon jälkeisessä Suomessa, jossa ammatillinen ja poliittinen työväenliike pystyi saavuttamaan hegemonisen aseman ja ajamaan läpi yllä mainittuja saavutuksia.

 

Päivi Uljaksen puheenvuoron lopuksi nostettiin pihalla malja hyvinvointivaltiolle!

Uljaksen jälkeen puheenvuoron sai Metalliliiton nuorisosihteeri Jussi-Pekka Ahonen. Halusimme kuulla, kuinka muissa ammattiliitoissa nuorisotoiminta toimii, jotta voisimme oppia niistä ja saada ideoita omaan toimintaamme. Metalliliitto panostaa nuorisotoimintaan: heillä on kaksi nuorisosihteeriä, joka mahdollistaa jalkautumisen kentälle. Nuoria käydään tapaamassa ja yhteistyötä tehdään runsaasti. Valtakunnallisia tapahtumia järjestetään suunnilleen kuusi kappaletta vuodessa. Suurin näistä on Kesäpäivät, joka kerää noin 300 osallistujaa. Lisäksi järjestetään Nuorisojaostopäivät keväisin, Metallimiittinki syksyisin Murikka-opistolla, sekä muita pienempiä tapahtumia.

Ahonen kuitenkin kertoi, että myös Metalliliitolla on pulaa nuorista aktiivijäsenistä. Jäsenmäärä pienenee, syynä ovat alan rakennemuutokset, mutta myös työpaikkakohtaisen edunvalvonnan katoaminen. Osallistuminen nuorilla ja jäsenillä ylipäänsäkin on laskusuunnassa. Työpaikoilla ei ole enää riittävästi luottamusmiehiä, jotka liittäisivät uusia nuoria työntekijöitä liittoon. Ahonen näkee ongelman myös laajempana: ammattiliittojen saavutuksia ja merkitystä ei tuoda riittävästi esiin ja yhteiskuntaoppia ei opeteta esimerkiksi ammattikoulutuksessa tarpeeksi.

Näiden perusteella Metalliliitto on käynnistänyt kampanjan, jossa ihmisiä kannustetaan järjestäytymään ammattiliittoihin, jotta työehtoja voidaan valvoa ja parantaa. Ammattiliittojen on päästävä eroon mielikuvasta, että ne ovat pelkästään ”vakuutuslaitoksia”, jotka antavat kivoja etuja ja ansiosidonnaisen. Muista Euroopan maista on jo saatu hyviä kokemuksia tämäntyyppisistä kampanjoista.

Lisäksi Metalliliitto panostaa erityisesti nuoriin jäseniin. Nuorten toiminta on pysynyt saman kaavan mukaisena useita vuosia ja nyt sitä halutaan uudistaa. Nuorille aktiiveille järjestetään koulutuksia esimerkiksi esiintymisestä ja ay-tietoisuudesta. Aktiiveille annetaan enemmän vastuuta ja toimintaa tehdään yhdessä, jotta ammattiyhdistyskulttuuri saadaan uudelleen luotua työpaikoille.

 

JHL:n nuoria aktiiveja kuulemassa Metalliliiton nuorisosihteeri J-P Ahosta.

Illan viimeinen puheenvuoro annettiin tietenkin omalle liitolle. Jussi Päiviö työskentelee suunnittelijana JHL:n yhteiskuntavaikuttamisen osastolla. Hänet oli kutsuttu tilaisuuteen kertomaan JHL:sta uusille aktiiveille sekä pohtimaan yhdessä meidän kanssa, miten nuoret voisivat saada liitossa enemmän ääntään kuuluviin.

Liiton tekemän tutkimuksen mukaan jäsenet eivät osallistu aktiivisesti liiton toimintaan pääosin ajanpuutteen tai henkilökohtaisen elämäntilanteen vuoksi. Kuitenkin ainoastaan hyväntekeväisyysjärjestöt koettiin ay-toimintaan mielekkäämmäksi, joten kiinnostuneita jäseniä varmasti olisi. Ongelmaksi on koetty myös se, että yhdistysten toimintaan on vaikea päästä mukaan tai niiden toimintatavat eivät vastaa omia toiveita. Myöskään liiton poliittisuus ei miellytä kaikkia jäseniä.

Miten nuorten ääni sitten voitaisiin saada kuuluviin?
- toimintatapojen muutos – osallistumisen helppous
- demokratian laajentaminen – enemmän jäsenäänestyksiä
- nuorten tultava itse mukaan tavoitteiden asetteluun

 

Päiviön kalvosulkeiset? Ei, vaan tärkeää tietoa liittomme järjestäytymisalueesta!

Ilta oli hyvin vuorovaikutteinen, osallistujat selvästi mielenkiinnolla mukana ja monella toivottavasti heräsi paljon ajatuksia siitä, mitä itse toivoo JHL:lta. Jatkamme keskustelua ja suunnittelua pian!

teksti: Reetta Keränen

"Loppu nollatuntisopimuksille!" Reetan haastattelu Tiedonantajassa

"Keräsestä on tärkeää nähdä, etteivät työelämän realiteetit tule annettuina vaan niihin voidaan vaikuttaa. - Nämä ilmiöt eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä. Niitä voi kyseenalaistaa ja niihin voi puuttua. Kansalaisaloite on yksi keino vaikuttaa - ammattiliitton järjestäytyminen on toinen."

Lue koko juttu täältä!

Ammattiliittojen on syytä kuunnella nuoria jäseniään

Nollasopimukset, vuokratyö, muutaman tunnin mittaiset määräaikaiset työsopimukset… Kuulostaako tutulta?

Työmarkkinat Suomessa ovat jakautuneet kahtia. Osa nauttii ammattiliittojen neuvottelemista eduista: pitkistä lomista, työehtosopimusten mukaisesta palkasta, irtisanomissuojasta ja työterveyshuollosta. Ne ovat hienoja saavutuksia ja niistä tulee pitää kiinni.

Usein kuitenkin tuntuu unohtuvan, että kaikki eivät näillä eduilla töitä tee. Koko ajan kasvava osa työntekijöistä tekee töitä vuokratyössä, nollasopimuksilla tai palkkioperusteisesti itseään työllistämällä. Tämä joukko ei ole enää marginaalinen, vaikka sen ääni ei vieläkään kuulu riittävästi. Valitettavasti tarkkoja lukuja näiden työntekijöiden määrästä ei ole, koska osa siitä näkyy huonosti tilastoissa. Kuitenkin nuorista joka toinen työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa ja vähintään joka viides vuokratyössä (Lähteenmäki). Muuttunut työelämä koskettaa varsinkin nuoria, sekä maahanmuuttajia ja naisia. Rohkeimmissa arvioissa on laskettu, että miljoona työikäistä on joko "epätyypillisessä" työsuhteessa tai työttömänä (Radikaaleinta on arki). 

”Nollasopimukset” ovat erilaisia tarvittaessa töihin kutsuttavia työsopimuksia, joilla työntekijät tekevät töitä joko suoraan työnteettäjäyrityksen palkkalistoilla tai vuokratyöyrityksen kautta. Vaikka työsopimus olisi toistaiseksi voimassa oleva, on viikkotyöajaksi voitu määritellä 0–40 tuntia. Sopimus voi myös olla määräaikainen siten, että se tehdään aina erikseen sovittavien työvuorojen ajalle, esimerkiksi vain muutamaksi tunniksi. Ihmiset todella tekevät töitä niin, että edellisenä iltana soitetaan ja kutsutaan aamuksi töihin, jos kutsutaan. Tällainen työnteettämisen tapa ei ole enää mitenkään poikkeuksellinen. Sitä käyttävät etenkin yksityiset työantajat, mutta myös kunnat ja valtio – niin muuttofirmat, mediatalot kuin hoitolaitoksetkin. Räikeimpänä ongelma näkyy vuokratyössä, ja siksi vuokratyö usein nouseekin kärkenä näistä asioista puhuttaessa.

Mitä tästä on seurannut? Nollasopimuksilla työnantajat ovat onnistuneet kiertämään yleissitovien työehtosopimusten käyttöä, etenkin työntekijän irtisanomissuojan. Työntekijällä ei ole taetta mistään työtuntimäärästä, joten työt voivat loppua milloin vain. Kun työntekijä pelkää oman työpaikkansa puolesta, ei hän vaadi edes lain ja työehtosopimusten mukaisia oikeuksiaan. 

Nykypäivän nuoret työntekijät ovat kasvaneet työkulttuuriin, jossa pätkä- ja silpputyöt ovat normaali tapa tehdä työtä, ja vakityö on harvinaisempaa. Tämä kaikki vaikuttaa siihen käsitykseen, mitä nuoret pitävät oikeana, hyvänä ja arvostettuna työelämänä. Haluttomuus tehdä töitä epäoikeudenmukaisilla ehdoilla tulkitaan niskuroinniksi ja syrjäytymiseksi. Nollasopimusten ja pätkittäisen vuokratyön myötä työelämän ihanteiksi on luotu joustavuus, valinnanvapaus ja yksilöllisyys. Valinnanvapautta korostamalla työnantajat ovat häivyttäneet sen tosiasian, että työsuhdeturvaa pyritään purkamaan. Vuokratyönantajat painottavat yksilön vapautta sopia itse oikeuksistaan ja työehdoistaan, joka puolestaan heikentää sitä voimaa, jonka ammattiyhdistysliike saa sopimalla asioista yhdessä. (Lähteenmäki.)

Ammattiliitoilta tarvitaan erityistä tarkkaavaisuutta nuorten edunvalvonnassa, koska juuri nuorten työehtoja halutaan ajaa alas, konkreettisimmin palkka-alen muodossa. Olisi sinisilmäistä kuvitella, ettei samaa trendiä pyritä tuomaan työelämään myös laajemmin. Ei riitä, että yrityksiltä vaaditaan moraalia; lakien ja työehtosopimusten noudattamatta jättämisestä on seurattava kovempia sanktioita, koska niiden sivuuttaminen on usein tahallista ja tietoista toimintaa. 

Työelämä ei tule enää muuttumaan sellaiseksi, että kaikki tekisivät työuransa yhdessä tai vain parissa työpaikassa. Vakituisen, kokopäiväisen työn on kuitenkin edelleen oltava työnteettämisen peruslähtökohta ja muut tavat poikkeuksia siitä. Silti se, että töitä ei halua tai pysty tekemään ”normin” mukaisesti, ei saa olla syy työehtojen polkemiselle. Välimuotoja on oltava ja irtisanomissuojasta, minimipalkasta, työterveyshuollosta ja lomista on aina pidettävä kiinni. Tämän eteen ammattiliittojen on tehtävä töitä ja siitä syystä nuorten on liityttävä liittoihin, jotta meillä on tarpeeksi joukkovoimaa vaatia oikeuksiamme. 

Emme voi pitää normaalina, että opiskeluaikana tai nuorena joutuu tekemään töitä kohtuuttoman huonoilla työehdoilla. Kenenkään ei kuulu joutua! Jos ammattiliittojen järjestäytymisaste halutaan saada nousuun, on työelämän uudenlaisiin ongelmiin puututtava. Se vaatii ammattiyhdistysliikkeeltä kykyä muuttua ja osittain päästää irti vanhoista toimintamalleista. Se tekee kipeää, mutta muuten edunvalvonnan ulkopuolelle jää koko ajan suurempi osa työtä tekevistä ihmisistä ja samalla koko työehtosopimusten yleissitovuus vaarantuu. Itse ainakin taistelen sen puolesta, että tulevaisuuteni ei ole samanlainen kuin tämä hetki!

kirjoittaja: Reetta Keränen, pääkaupunkiseudun JHL-nuorten puheenjohtaja