Ammattiliittojen on syytä kuunnella nuoria jäseniään

Nollasopimukset, vuokratyö, muutaman tunnin mittaiset määräaikaiset työsopimukset… Kuulostaako tutulta?

Työmarkkinat Suomessa ovat jakautuneet kahtia. Osa nauttii ammattiliittojen neuvottelemista eduista: pitkistä lomista, työehtosopimusten mukaisesta palkasta, irtisanomissuojasta ja työterveyshuollosta. Ne ovat hienoja saavutuksia ja niistä tulee pitää kiinni.

Usein kuitenkin tuntuu unohtuvan, että kaikki eivät näillä eduilla töitä tee. Koko ajan kasvava osa työntekijöistä tekee töitä vuokratyössä, nollasopimuksilla tai palkkioperusteisesti itseään työllistämällä. Tämä joukko ei ole enää marginaalinen, vaikka sen ääni ei vieläkään kuulu riittävästi. Valitettavasti tarkkoja lukuja näiden työntekijöiden määrästä ei ole, koska osa siitä näkyy huonosti tilastoissa. Kuitenkin nuorista joka toinen työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa ja vähintään joka viides vuokratyössä (Lähteenmäki). Muuttunut työelämä koskettaa varsinkin nuoria, sekä maahanmuuttajia ja naisia. Rohkeimmissa arvioissa on laskettu, että miljoona työikäistä on joko "epätyypillisessä" työsuhteessa tai työttömänä (Radikaaleinta on arki). 

”Nollasopimukset” ovat erilaisia tarvittaessa töihin kutsuttavia työsopimuksia, joilla työntekijät tekevät töitä joko suoraan työnteettäjäyrityksen palkkalistoilla tai vuokratyöyrityksen kautta. Vaikka työsopimus olisi toistaiseksi voimassa oleva, on viikkotyöajaksi voitu määritellä 0–40 tuntia. Sopimus voi myös olla määräaikainen siten, että se tehdään aina erikseen sovittavien työvuorojen ajalle, esimerkiksi vain muutamaksi tunniksi. Ihmiset todella tekevät töitä niin, että edellisenä iltana soitetaan ja kutsutaan aamuksi töihin, jos kutsutaan. Tällainen työnteettämisen tapa ei ole enää mitenkään poikkeuksellinen. Sitä käyttävät etenkin yksityiset työantajat, mutta myös kunnat ja valtio – niin muuttofirmat, mediatalot kuin hoitolaitoksetkin. Räikeimpänä ongelma näkyy vuokratyössä, ja siksi vuokratyö usein nouseekin kärkenä näistä asioista puhuttaessa.

Mitä tästä on seurannut? Nollasopimuksilla työnantajat ovat onnistuneet kiertämään yleissitovien työehtosopimusten käyttöä, etenkin työntekijän irtisanomissuojan. Työntekijällä ei ole taetta mistään työtuntimäärästä, joten työt voivat loppua milloin vain. Kun työntekijä pelkää oman työpaikkansa puolesta, ei hän vaadi edes lain ja työehtosopimusten mukaisia oikeuksiaan. 

Nykypäivän nuoret työntekijät ovat kasvaneet työkulttuuriin, jossa pätkä- ja silpputyöt ovat normaali tapa tehdä työtä, ja vakityö on harvinaisempaa. Tämä kaikki vaikuttaa siihen käsitykseen, mitä nuoret pitävät oikeana, hyvänä ja arvostettuna työelämänä. Haluttomuus tehdä töitä epäoikeudenmukaisilla ehdoilla tulkitaan niskuroinniksi ja syrjäytymiseksi. Nollasopimusten ja pätkittäisen vuokratyön myötä työelämän ihanteiksi on luotu joustavuus, valinnanvapaus ja yksilöllisyys. Valinnanvapautta korostamalla työnantajat ovat häivyttäneet sen tosiasian, että työsuhdeturvaa pyritään purkamaan. Vuokratyönantajat painottavat yksilön vapautta sopia itse oikeuksistaan ja työehdoistaan, joka puolestaan heikentää sitä voimaa, jonka ammattiyhdistysliike saa sopimalla asioista yhdessä. (Lähteenmäki.)

Ammattiliitoilta tarvitaan erityistä tarkkaavaisuutta nuorten edunvalvonnassa, koska juuri nuorten työehtoja halutaan ajaa alas, konkreettisimmin palkka-alen muodossa. Olisi sinisilmäistä kuvitella, ettei samaa trendiä pyritä tuomaan työelämään myös laajemmin. Ei riitä, että yrityksiltä vaaditaan moraalia; lakien ja työehtosopimusten noudattamatta jättämisestä on seurattava kovempia sanktioita, koska niiden sivuuttaminen on usein tahallista ja tietoista toimintaa. 

Työelämä ei tule enää muuttumaan sellaiseksi, että kaikki tekisivät työuransa yhdessä tai vain parissa työpaikassa. Vakituisen, kokopäiväisen työn on kuitenkin edelleen oltava työnteettämisen peruslähtökohta ja muut tavat poikkeuksia siitä. Silti se, että töitä ei halua tai pysty tekemään ”normin” mukaisesti, ei saa olla syy työehtojen polkemiselle. Välimuotoja on oltava ja irtisanomissuojasta, minimipalkasta, työterveyshuollosta ja lomista on aina pidettävä kiinni. Tämän eteen ammattiliittojen on tehtävä töitä ja siitä syystä nuorten on liityttävä liittoihin, jotta meillä on tarpeeksi joukkovoimaa vaatia oikeuksiamme. 

Emme voi pitää normaalina, että opiskeluaikana tai nuorena joutuu tekemään töitä kohtuuttoman huonoilla työehdoilla. Kenenkään ei kuulu joutua! Jos ammattiliittojen järjestäytymisaste halutaan saada nousuun, on työelämän uudenlaisiin ongelmiin puututtava. Se vaatii ammattiyhdistysliikkeeltä kykyä muuttua ja osittain päästää irti vanhoista toimintamalleista. Se tekee kipeää, mutta muuten edunvalvonnan ulkopuolelle jää koko ajan suurempi osa työtä tekevistä ihmisistä ja samalla koko työehtosopimusten yleissitovuus vaarantuu. Itse ainakin taistelen sen puolesta, että tulevaisuuteni ei ole samanlainen kuin tämä hetki!

kirjoittaja: Reetta Keränen, pääkaupunkiseudun JHL-nuorten puheenjohtaja